oodi nuoruudelle

1 viikonloppu
2 juhlat
3 yötä, jokainen eri paikassa
4 kaupunkia
5 x 5 on 25 eli tämän rupeaman työtunnit

HUHHUH!

En tiedä pitäisikö taputella itseäni selkään vai vääntää itkua. Ehkä molempia. Semmoinen hulinaviikonloppu että oksat pois! Viikonloppu alkoi yllätysbabyshowereilla Lahdessa, jatkui lyhyillä yöunilla kotona Helsingissä, piiiitkällä työvuorolla Espoossa, polttareilla Tampereella jossa  vietin lyhyen yön kukkalakanoissa puolivahingossa (tähän väliin olin suunniteilla yhdet tuparit Riihimäellä mutta ne nyt jäi väliin, nössö kun olin), ja nyt tässä, vieläkin piiiiidemmässä yövuorossa Espoossa. Vielä viisi tuntia niin koittaa puolentoista vuorokauden kaivattu totaali(kuolema?/)lepo.

Ja miksikäs tästä kirjoitan? No koska olen ihan ylpeä itsestäni! Viime vuosina elämäni ratkaisuja on sen kivakaveriFiiliksen sijaan määrittänyt tylsääkintylsempimuttaniinkäytännöllinenJärki. Punnitsen ratkaisuni riittävän unen-, liikunnan-ja ravinnonsaannin mukaan, ehkä myös kotoilutarpeen. Kun en vaan jaksa olla ahkerana jos jokin edellämainituista on vajaalla. Ahkeruuden puutetta ikävämpi ominaisuus on se, että jonkin väliinjättäminen tekee minusta ikävän akan, joka äksyilee helposti, ja joka Elintärkeiden Toimintojen väliinjättämisestä johtuvan huonon omatunnon lisäksi potee syyllisyyttä myös äksyilystään. Ja kappas, noidankehä on valmis. Yleensä myös riita.

Mutta tämä viikonloppu oli erilainen! Kamikaze-meiningillä päätin ehtiä kaikkiin juhliin ja kaupunkeihin, ihan vaan kun harmittais niin vietävästi jos rakkaiden ihmisten tärkeät hetket jäisivät väliin, ja lisäksi käydä töissä. Ja niin vain tein sen! Nyt koen valloittavaa nuoruuden euforiaa, sillä niinkuin kaikilla typerillä mutta hauskoilla tarinoilla on tapana, tämäkin värittyi mukavasti matkalla kaikenmoisista kohtaamisista ja kommelluksista. Elän viikonloppua, jossa on muutakin kerrottavaa kuin kertyneet hiihtokilometrit tai läppärin edessä vaakatasossa greyn anatomian kanssa vietetyt tunnit!

Tämän viikonloppufiilistely kostautuu luultavasti huomenna yövuoron jälkeisten unien päättyessä väsymysmigreeniin ja siihen kuuluisaan äksyilyyn. Mutta siihen saakka voin hurrata itselleni ja nauttia hetken nuoruudenilluusiosta. Ja siitä, ettei enää ikinä tarvitse todistaa itselleen jaksavansa moista rumbaa.