maanantai 11. helmikuuta 2013

Ja siitä se ajatus sitten lähti.


"Eikös sullakin pian ikä ota vastaan?"

Kiitos, kumarrus ja kirpaiseva isku vyön alle. Nöyryytys, poistuminen tilanteesta. Hetken päästä sätin peiliä, näin jälkikäteen keksisin lukuisia pikkuilkeitä vastauksia. Siinä tilanteessa löi tyhjää, tietenkin. 

Olin vuosia sitä mieltä, etten koskaan halua lapsia. En ehkä miestäkään. Suurin haaveeni oli mahduttaa kaikki  maallinen omaisuuteni rinkkaan ja lähteä sinne, minne tuuli milloinkin puhalsi. Teininä en uskonut edes eläväni yli 25-vuotiaaksi, ajatuskin sai inhottavat kylmänväreet kulkemaan. Olin ikinuori, kuten kaikkien teinien kuuluukin. Jotenkin se ajatus jäi päälle, ehkä. 

Ja yhtäkkiä sitä huomaa olevansa pian kolmekymppinen vaimo vakituisessa työpaikassa, haaveilemassa omasta kodista ja jälkikasvusta. Ajanjaksojen väliin mahtuu ymmärrettävästi liuta itkupotkuraivareita, epäonnistuneita ihmissuhteita, omaan taustaan ja perheeseen liittyviä kriisejä, suruja, luopumisia, väsymystä ja luovuttamista. Kaikkea sitä, minkä voisi tiivistää yhden sanan alle: kasvaminen. Mutta ennenkaikkea, sen yhden ihmisen löytämistä, jonka rintaa vasten on ollut turvallista itkeä, jonka kanssa luottamusta on saanut opetella, ja jonka kanssa on saanut löytää haaveilemisen lahjan uudelleen. Jonka kanssa voisin minäkin, kaikesta kriiseilyistäni huolimatta onnistua. 

Muutokseen sopeutuminen ottaa aikaa. Menneisyyteen ei voi jäädä, eteenpäin on mentävä. Mielekkäästi, täyttä elämää eläen, haikailematta eteen- tai taaksepäin. Se on ehkä oman elämäni haasteista tiukin. Ja kun päälle painaa se katkera kolmekymppinen, aika, jolloin paketin pitäisi olla jo valmis, meinaa pikkasen riipasta. 

Uudenvuoden alla, hirsimökin pedeille pötkötellessämme huomasimme toisen kirjoittajan kanssa jakavamme synttärikuukauden lisäksi moniakin ajatuksia juuri tähän kirottuun ikään liittyen. Siinä itkunaurun välissä hän heitti ajatuksen blogista, jossa tuntojaan purkaa, ja tässä ollaan! Vähän hurjistuttaa lähteä tälle matkalle, tulee se sitten olemaan lyhyt tai pitkä, mutta ihmisellä on onneksi oikeus kokeilla ja tutkia. 

Titityy

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti